Testaus

porraskuva

Opaskoirakoulu testaa järjestelmällisesti kaikki kasvattamansa koirat. Koirat palaavat hoitoperheistä Opaskoirakoululle noin puolentoista vuoden ikäisinä. Soveltuvuustestien yhteydessä koirille tehdään terveystarkastus: Lonkat ja kyynärpäät röntgenkuvataan ja silmät tutkitaan perinnöllisten sairauksien varalta. Ennen kuin koiran soveltuvuutta opaskoiraksi voidaan arvioida, tarvitaan usean kouluttajan mielipide koirasta erityyppisissä ympäristöissä. Koirien soveltuvuus koulutukseen testataan niiden ollessa noin puolitoistavuotiaita ja ne asuvat noin neljän viikon mittaisen testijakson ajan Opaskoirakoulun koiratarhalla. Alkuun koirien kanssa tehdään lenkkejä koiran ollessa hihnassa ja vähitellen myös valjaiden kanssa. Testeissä kartoitetaan mm. koiran suhtautumista toisiin koiriin, liikenteeseen, liukkaisiin lattioihin ja portaisiin. Kaikille koirille tehdään myös ääniherkkyystesti.